Henri Mäntysaari Kohtalona perinnön on kirjastoina roihuta / kun lukutaidottomat säikkyy ensipakkasta.

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen talous

Tilastollinen riippuvuus ei tarkoita kausaalista yhteyttä edes ilmastoasioissa

Yle on uutisoinut tutkimuksesta, jonka mukaan ilmastomuutos on merkittävästi lisännyt sellaisten maiden kuten Suomi ja Norja talouskasvua. Linkki Ylen juttuun tässä. Jutussa esitetty väite vaikuttaa aika rajulta, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat suurimmillaankin vain osa talouskasvun taustalla olevia tekijöitä. Yleensä talouskasvun taustatekijöihin tupataan ottamaan monta muutakin seikkaa kuten innovaatiot, instituutiot, resurssit yms. 

Näin taloutta tulisi hoitaa

Tyypillisesti poliitikot toistavat toisten toistamaa, jos se täyttää ilmatilan ja vahvistaa toistajan asemaa. Niinpä meillä on yritetty sotea kuin käärmettä pyssyyn ja joka vaaleissa ilma on sakeanaan lupauksia, joista ei tule mitään. Vain siksi, että hyvän kuuloiset tarinat elävät. Kaiken puheen jälkeen meillä on lukuisia vakavia kroonisia ongelmia, joihin on etenkin yksi syy. Vuosikymmenestä toiseen mitään ei tapahdu mutta kaksi ratkaisua hoitavat homman.

 

Suurtyöttömyys vaivaa edelleen - kestääkö Suomi?

Koska virallisissa tilastoissa halutaan asiat nähdä kauniimpina kuin ne ovat, tiivistän tammikuista TEM:in raporttia tähän.

 

Kyllä meiltä rahaa löytyy!

Jokainen on kuullut jossain vaiheessa hallitukselta sen, ettei vain ole vaihtoehtoja kuin leikata, tehdä säästöjä ja ”tehostaa” julkista taloutta. Pakkolakeja tungetaan jopa kurkusta alas, mutta onko todellisuus oikeasti sellainen, ettei meillä ole vaihtoehtoja?

Vaihtoehtoja kyllä löytyy, jos tahtotilaa olisi..

Aggressiivisen verosuunnittelun menetykset

VM:n madonluvut tulevalle hallituskaudelle

IS juuri uutisoi Valtionvarainministeriön virkamiesten julkaisseen oman arvionsa Suomen talouden tilasta, joka uutisen mukaan on huonommassa jamassa kohtaamaan tulevaa taantumaa kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Tulevalle hallituskaudelle on arvioitu tarve tehdä rakenneuudistuksia 5 miljardin edestä sekä jatkokiristyksiä 2 miljardilla.

Virkamiesten 2 miljardia pois, mistä?

Virkamiehet katsovat, että valtion menoihin tulisi saada lähes 2 miljardin leikkaus, jotta olisimme jotenkin kuivilla seuraavan laman sattuessa.

Esitän yksinkertaisen mallin, miten tuohon summaan päästäisiin.  Suorista yrittäjätuista luopuminen ja maatalouden kansallisista tuista luopuminen toisi leikkausta jo yli 1,7 miljardia. Vaalilupaukset unohtamalla hoituisi mahdollisesti puuttuva osa. Sen verran kasvuun uskallan luottaa

Kannabiksella Suomi uuteen nousuun

Todellisuutemme on sitä, että olemme eläneet jo 10 vuotta kestävyysvajeessa, jolle ei näytä olevan loppua. Vaikka nyt paperilla noussut työllisyysaste(72%) on ollut merkittävässä roolissa kansantalouden parantumisen kannalta, mitä voimme tuostakin vielä parantaa, se ei kuitenkaan ole pitkäkestoinen ratkaisu, vaikka vielä jatkossa onkin tavoiteltava asia.

Mitä tapahtuu vuonna 2019?

Ennustan Donald Trumpin eron nousevan vuoden suurimmaksi uutiseksi.

Tilanteeseen ajaudutaan Yhdysvaltain politiikan, elinkeinoelämän ja turvallisuuskoneistojen keskeisten tahojen saadessa riittävän laajalti tarpeekseen Trumpin luonteen, tietämättömyyden ja käytännön toimien aiheuttamasta kaaoksesta. Sivustatukea saadaan liittolaismaiden johtajilta, jotka eivät pysty peittämään huoltaan presidentin toilailuista ja niiden aiheuttamista riskeistä.

Tuleva Suomen hallitus joutuu miettimään monia asioita - mutta etenkin taloutta

*

Tuleva Suomen hallitus joutuu miettimään monia asioita.

Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on:

Millä edellytyksillä Suomi ensi vaalikaudella 2019-2023 saavuttaa kahden prosentin (2 %) talouskasvun?

Joku vastaa: Keskisuurella todennäköisyydellä.

Joku toinen esittää vastakysymyksen: Millä etumerkillä varustetun 2 %:n talouskasvun?

*

Niinpä tänään HS kirjoittaa kaunokirjoitusta:

Mikä meni mönkään Euroopan talouselvytyksessä 2008 jälkeen? – vai menikö?

Mikä meni mönkään Euroopan talouselvytyksessä 2008 jälkeen? – vai menikö?

*

Vuoden 2008 talouskriisin alettu taloustieteilijöiden enemmistö oli yksimielinen elvyttämisen tärkeydestä.  Kreikan rumaksi äitynyt romahdus julki tulleine puliveivauksineen ja siihen liittyvä identiteettipolitiikan nousu tarjosivat kuitenkin päättäjille oivan tilaisuuden harjoittaa suurituloisia hyödyttävää kiristävää finanssipolitiikkaa. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä